Kusti polkee taas

Tänäkin vuonna menin pyhästi lupaamaan, että hoidan koko raivostuttavan joulukorttirallin alta pois hyvissäajoin ennen joulukuun 15. päivän deadlinea... Just joo, hikoillessani talvivaatteissani Tiimarin korttitelineen luona ja pähkäillessäni minkä niistä typerän näköisistä joulupukeista ja lumisista kuusista valitsisin kullekin tulipa taas kerran mieleen miksi tätä perinnettä täytyy vuodesta toiseen jatkaa?

Joka vuosi marraskuun jo lähestyessä mieltä alkaa kalvaa kasvava ahdistus sen punaisen pirulaisen masinoiman kulutusjuhlan saapumisesta. Joka vuosi tehdään samat suunnitelmat ulkomaanmatkasta tai ylipäänsä vaan lukittautumisesta kotiin viettämään joitain muuta kuin joulua. Joka vuosi suunnitelma menee pahasti mönkään, koska 'se nyt vaan on pakko kestää tää paska, ostaa ne lahjat ihmisille jne.'... Kun melkein oli jo päästy koko hurlumheistä lopullisesti, niin sitten ilmaantuikin sisaruksille ja muulle lähisuvulle jälkikasvua ja 'täytyyhän nyt lapsille joulu järjestää'...

Yksi kaikista turhimmista kilkkeistä on varmaankin kaikille yli 15-vuotiaille ja varsinkin kotoa muuttaneille pakollinen joulukorttirumba. Kyllähän joskus varhaisteininä tuhersi pari korttia kavereille, mutta annapa olla kun muutti omaan kotiin! Yhtäkkiä pahvilärpysköjen määrä kasvoikin räjähdysmäisesti kun kaikenmaailman Hjördis-tätejä oli pakko muistaa jouluna ettei joutuisi suvun piirissä huonoon huutoon ja mustalle listalle. Korttia valitessa ja täyttäessä tulee ottaa huomioon vastaanottajan persoona, ikä, mahdollinen poliittinen ja uskonnollinen suuntautuneisuus jne... ja yleensä kaikki tämä piina kaatuu perheessä sen kauniimman sukupuolen edustajan harteille. Kiristämällä ja uhkailemalla saadaan yleensä sen toisen edustaja raapimaan puumerkkinsä läpysköihin, sillä mitä se kertoo lähettäjästä (ja mahdollisesti parisuhteesta), jos on väärentänyt toisen nimmarin? Syntymäpäivä- ja nimipäiväkorttipakko onkin sitten ihan toinen juttu, johon en mene tässä koskemaan edes pitkällä tikulla.

Valivali, tiedetään, turhaan täällä iniset kun se ei mitään hyödytä. Niinpä niin, mutta kun ensi vuonnahan me matkustetaan Timbuktuun tai ainakin liitytään joulun kieltävään uskonlahkoon tai...

Makkarakeittoa nakkisormista

Jotenkin sitä ymmärtää miksi koirat eivät ole valloittaneet maailmaa, kun joutuu itse kokemaan peukalottomuuden autuuden. Allekirjoittaneella on jo veitsikielto keittiössä (vaikkakin omasta mielestään täysin perusteettomasti) ja nyt myös kaikenlainen kuoriminen on pannassa. Syynä on tämä kapine (kuvassa vasemmalla) eli pikakokki Jamie Oliverin pikakuorintaveitsi. Tuossa esittelykuvassahan on oikealla mallikuva siitä, miten härpäkettä käytetään, mutta jostain sadistisesta syystä Suomeen tuodussa versiossa samassa kohtaa on kuva Jamiestä slicettamassa valonnopeudella jotain tunnistamatonta (kenties peukaloaan?) eikä koko pahvilärpyskässä ole niin minkäänlaista opastustekstiä taikka kuvaketta opastamassa tumpeloa.

Hommahan siis on tämä. Lauantai-ilta, nälkä. Takana rentoa loungeailua reggaen tahtiin kotisohvalla. Operaatio makkarakeiton tulisi alkaa piakkoin ja chefimme suuntaakin kyökin puolelle preparoimaan potaatteja.Tässä vaiheessa hän ei vielä ole tietoinen ex tempore-ideastaan valmistaa vanhaa suomalaista perinneruokaa eli veripottuja kynsisilpulla. Hetken uutta kuorinta-aparaattiaan tsekkailtuaan sankarimme päättää tarttua reippaasti toimeen (eli perunaan) ja vetäisee reippaasti itseensäpäin sluikkaan perunan pintaa pitkin. Äkillinen 'knah'-ääni ja jumituksen tunne, kun hiukan liian hätäinen kokkimme havaitsee tapahtuneen. Täysin rauhallisena hän asettaa punertavan perunan tiskipöydälle itsemurhavälineen kera ja astelee hieman hämmentyneenä kylpyhuoneeseen. "Ohoh, kävipä hassusti, kynsi taisi mennä hieman lastuksi... No ei hätää, onhan sitä ennenkin menny hieman ihoa joukkoon... No niin, verta alkaakin jo sieltä pulputa...Eihän tätä kynnenriekaletta kannata tässä roikuttaa, revitään se pois... noooiiinnnNNNAAARRRRGGGHHHHHHHHH!!!!!!!!!!!!!!!!!"

Omakohtaisesta kokemuksesta voin kertoa, että rauhallisena pysytteleminen on hieman hankalaa siinä vaiheessa, kun tajuaa ettei verenvuoto tyrehdykään ykskaks eikä nestelaastarilla pysty tukkimaan kovin kummoisia palkeenkieliä. Ei muuta kuin ilmoittamaan tilanne miehelle. "Nyt muuten sattui... Ja pahasti..""Mmmmmmm...""Et viittis tulla auttaan, ku tää ei oikeen tyrehdy..""No mitä nyt... tartteeko välttäm..""NYT PRKL TUUT AUTTAMAAN KU TÄÄ KELEEN SORMI...!" Tässä vaiheessa kipu onkin jo yltynyt ihan kivaksi ja muutenkin olo alkaa olla melko huonovointinen veren menetyksestä ja säikähdyksestä johtuen. Lopulta peukalo saadaan jotenkin liisteröityä kuivuneella verellä umpeen. Eikä mennytkään kuin hiukan sormenpäätä ja noin kolmasosa peukalonkynnestä. Kiva!

Tapauksesta on nyt kolme päivää ja elämä alkaa voittaa. Ehkä. Kyllä osaa ärsyttää Jamie Oliverin paska kuorimaveitsi ja sen lobbaustekstit: "I love these speed peelers. Apart from just peeling veg and potatoes quickly and easily, they’re great for shaving parmesan or even chocolate!" Tai voihan niillä nopeasti sheivata vaikka peukalon!

P.S. Ai niin, makkarakeitto onnistui lopulta ilman ylimääräisiä proteiinejä... Kiitos siitä puolisolle...