Opintoputken päässä vain työnaikaiset portaat

Helsingin Kaisaniemen metroasemalla oli pitkään tunnelinkorjaustyömaa. Kyseisellä metroasemalla käyneet tietävät, että keskustakampukselle johtava tunneli on osuvasti nimetty Opintoputkeksi. Tunnelityömaan alkupäässä kulkijoita opastettiin kyltillä, jonka oli laatinut joko sanoissaan nokkela rakennusmies tai sitten sanavalinta oli vain sattumankauppaa. Monta kertaa olen jälkikäteen katunut sitä, etten tullut napsaisseeksi kuvaa tuosta syvällisyydessään hätkähdyttävästä vaikkakin konkreettisesti informatiivisesta opasteesta. Hämmästyksekseni en ole myöskään vielä törmännyt kenenkään toisen siitä ottamaan kuvaan. Kyltissä luki: "Opintoputken päässä vain työnaikaiset portaat".

Jokainen koskaan vuosikausia opiskellut ihminen odottaa valmistumistaan kuin kuuta nousevaa. Ei enää tenttejä, ei pänttäämistä, ei projektityön hakkaamista kokoon hikipäässä kello kahden aikaan yöllä... Valmistuminen häämöttää horisontissa kuin palkintopalli, jolla sankari palkitaan tehdystä työstä ja hänelle ojennetaan kultainen avain, jolla jokainen ovi aukeaa. Vaikka kuinka itselleen tolkuttaisi, ettei tutkinto tai ammatti ole mikään autuaaksitekevä voima vaan ainoastaan etukuponki lähimarkettiin jolla ei välttämättä voi ostaa kuin vanhentunutta kahvia, sitä jollakin tasolla odottaa että elämä muuttuu jotenkin paremmaksi. Valmistumispaniikissa ei ehdi miettiä mitään muuta kuin sitä, saadaanko kaikki opinnot ennen määräaikaa kirjattua ja ehtiikö lopputyö valmistua ensinkään. Elämää ehtii harrastamaan kunhan tutkintotodistus on kädessä. Mutta mitä sitten?

Kun valmistujaiset on vietetty, ruusukimput alkavat lakastua ja lopputyö on kirjahyllyssä todistuskansion vieressä, alkaa arki. Mielessä kaikuvat kaikki lähipiirin valmistujaisjuhlissa ilmaan heittämät "mitäs nyt aiot?" ja "joko työpaikka on katsottuna" -kysymykset. Tilanteeseen yrittää sopeutua ja tajuta, että yksi kausi elämästä on ainakin joksikin aikaa ohi. Vastuunsa tunteva entinen opiskelija hakeutuisi mahdollisimman pian ansiotyöhön osaksi tuottavaa yhteiskuntaa, joten valmistunut selailee työnhakusivustoja ja päivittää cv:nsä vastaamaan nykyhetken tilannetta. Työpaikkailmoituksissa etsitään viidentoista vuoden työkokemuksen omaavaa vastavalmistunutta monitutkintohirviötä, joka hallitsee kaikki johtavat teknologiat ja ohjelmointikielet sekä puhuu sujuvasti vaikka unissaan kahtakymmentä eri kieltä samalla kun ratkoo maailmanpolitiikan kulmakysymyksiä. Tämä kaikille sairauksille immuuni perheetön uraohjus on valmis asumaan toimiston pöytälaatikossa ja hänellä on esittää kyvyistään todisteita Nobel-palkinnon sekä aatelisarvon muodossa. Valmistunut opiskelija on uupunut. Mitä oikein on tullut opiskelluksi? Miksi lyhenteet kuulostavat heprealta? Olisiko sittenkin pitänyt valita jokin muu ala?

Kolmenkympin kriisi ja valmistumiskriisi ovat kulttuurisesti luotuja keinotekoisia paniikkikausia. Niiden taustalla on lapsesta saakka aivopesuna syötetty käsitys siitä, että elämä jakautuu ikäkausiin ja suoritustasoihin, joilla on saavutettava tietyt tavoitteet. Muuten putoaa yhteiskunnan kelkasta ja tusina erilaista ovea sulkeutuu edessä lopullisesti. Vaihtoehdot vähenevät ja ihmisestä tulee tuottamaton, turha yksilö jonka olisi parasta ymmärtää oma ja yhteisönsä paras ja joko muuttua tuottavaksi koneiston osaseksi tai sitten tuhoutua. Ei tämä ennen ollut näin vaikeaa, toteaa angstinen sankarimme. Kukaan ei vaatinut ex-tempore-kauppiaalta tutkintotodistusta eikä alan vaihto ollut lakien kautta säänneltyä toimintaa. Jokainen pärjäsi miten itse taitoi, mutta jokaisella oli siihen myös melko vapaat mahdollisuudet. Toki moni asia on muuttunut ajan saatossa paremmaksi, mutteivät suinkaan kaikki asiat. Mutta onko silti niin, että kuten esi-isänsä aikanaan, myös nykyihmisen on löydettävä itse omat portaansa ja päätettävä miten niille astuu. Ehkä ratkaisu ei olekaan portaiden kiipeämisessä vaan oman tien löytämisessä.

Elämä on epäreilua - vaadin korvauksia!

Ihmisiin on onnistuttu jollain keinolla istuttamaan harhanäkemys, että jokaisella meistä maapallon 6,7 miljardista asukkaasta on jokin perustavanlaatuinen oikeus tiettyihin asioihin ja tärkeä itseisarvo. Jos jokin asia loukkaa mielestämme näitä oikeuksia, on oikeus tai suorastaan velvollisuus puuttua asiaan ja vaatia itselleen korvauksia menetetyistä eduista. Vaatimusten tai koko asian absurdius ei johdu kenenkään mieleen, joten on ihan mielekästä esimerkiksi vaatia korvauksia tulonmenetyksistä, joita on saattanut aiheutua sillä perusolettamuksella että "joku olisi saattanut multa ostaa sitä tai tätä vaikka viidelläkymmenellä miljardilla, mutta kun..."

Tämä periaate mielessään barrikaadeille ovat kiivenneet sekä ruoan hintojen nousuun kyllästyneet nälkäiset haitilaiset että bensiinin hinnannousuun ärsyyntyneet espanjalaiset rekkakuskit. "Minulla on oikeus!" tuntuu kaikuvan ympäri maapallon kiihtyvällä tahdilla samalla kun joka puolella suolletaan enenevässä määrin uusia huutajia maailmaan. Tosiasioita ei tunnusteta eikä oikeista syistä saa puhua. Ruoan ja öljyn hinnan nousuun on toki useita syitä, mutta niihin suurin syy on räjähdysmäinen väestönkasvu ja maapallon rajalliset resurssit.
Omasta mielestäni koko uhmaikäisten "äiti mä haluun" -raivokohtausta muistuttava reagointi on absurdia. Hallitukselta veronkevennyksiä vaativat valtateille pysähtyneet ammattiautoilijat vaikuttavat yhtä järkeviltä kuin ihmisjoukko protestoimassa auringon tulevaisuudessa ennustettavissaolevaa punaiseksi jättiläiseksi tai valkoiseksi kääpiöksi muuttumista vastaan. Öljyvarat ovat rajallisia, maapallon resurssit ovat rajalliset ja koko aurinkokunnan olemassaoloaika on rajallinen. Miksi sitä on niin vaikea tajuta?

Pitäisikin varmaan ruveta välittömästi vaatimaan kaikilta tahoilta korvauksia kaikista epäreiluista asioista joita vain voi kuvitella. Vaadinkin korvausta lähiaikoina ainakin seuraavista räikeistä epäkohdista ja elämääni hankaloittavista tekijöistä:

1. Olen syntynyt. Minun mielipidettäni ei ole kysytty koko tapahtumaan ja sen vaikutukset ovat olleet jatkoelämäni kannalta monumentaaliset.

2. Elämiseni vuoksi olen joutunut täysin ilman omaa syytäni kärsimään lukuisista sairauksista sekä käytännön vaikeuksista kuten esimerkiksi jatkuvasta ravinnontarpeesta sekä tämän myötä jätteiden tuottamisesta. Jonkun on maksettava tästä.

3. Täysin ilman hyväksyntääni olen tullut sukukypsäksi vaikka minulla ei ole minkäänlaisia aikeita suvunjatkamiseen. Vaadin myös ihmiskunnalta korvauksia siitä, ettei minulle ole suotu ilmaiseksi mahdollisuuksia tämän epäkohdan korjaamiseen.

4. Olen joutunut hankkimaan koulutuksen, kodin jne. sekä aivokapasiteettini on pakottanut minut ymmärtämään asioita, jotka tekevät elämästäni älyllisesti kärsimyksellistä toisin kuin eläinten.

5. Mielestäni minulle kuuluisi huomattavan suuri rahallinen omaisuus, joka kuitenkin on jollakin tavalla vääryydellä minulta viety jo ennen syntymääni. Minulle luontaisesti kuuluvan taloudellisen aseman puuttuessa elämäni on muotoutunut hyvin toisenlaiseksi kuin olisi voinut.

6. Olen myös saanut tietooni, että elämäni tulee joskus päättymään. Tämä on varsin räikeä epäkohta! Jonkun on oltava vastuussa siitä, jos kuolemaani ei kyetä estämään. Tulen myös vaatimaan kirkolta mittavia korvauksia mikäli lupaukset ikuisesta elämästä sekä asuntojen laadusta taivaassa eivät pidä paikkaansa.

Näiden seikkojen valossa tulen esittämään lukuisille eri tahoille mittavat korvausvaatimukset. Mikäli muutkin maapallon kanssa-asukkaat ymmärtävät oman parhaansa ja pitävät huolta omista oikeuksistaan, kaikki epäkohdat saadaan ratkaistuksi hyvässä epäsovussa ja epäjärjestyksessä ja lopputuloksena on suorastaan seesteisen rauhallinen planeetta.

Olen nähnyt kaiken

Mikään ei voi enää yllättää. Kaikki on tehty. Ihan kaikki. Suomi on voittanut Euroviisut. Helvetti on jäätynyt = Eagles palannut. New Kids on the Block tekee comebackin (rohkenen epäillä). Ja ihan niinkuin haudasta nousemisia ei olisi tapahtunut viime aikoina yhtä tiuhaan kuin 80-luvun kauhuleffoissa, Hesari julistaa: Eurooppalaisen discopopin 90-luvun menestysartistit Dr. Alban ja Haddaway yrittävät nyt eteenpäin yhteisvoimin.

Tuollainen kombinaatio vetää ihmisen sanattomaksi. Ruotsalais-nigerialaisen hammaslääkärin ja saksalais-itävaltalais-trinidadilaisen valtiotieteen tohtorin yhteinen diskojytke-syntsapoljentorap-pumppu on kyllä jo niin järkyttävä ajatus. Ei ehkä käsitteenä, mutta kuvitelkaa "It's My Life/Mama Africa" ja "What Is Life/Baby Don't Hurt Me" yhdistettynä. Tähän tyrehtyy jopa allekirjoittaneen mielikuvituksen katkeamaton virta.

Palaan takaisin, kun olen toipunut tästä.

Vihdoin totuus paljastuu

Uutiskupla on saanut haltuunsa ainutlaatuista kuvamateriaalia, joka todistaa jo kauan epäilemämme seikan todeksi. Kyllä. Hallintovirkamiehet ovat kuin ovatkin aivopestyjä.

Akvaariokaloja

Tänään se sitten alkaa. Taas. Tai oikeastihan se on alkanut jo eilen. Nimittäin Big Brother Suomen kolmas tuotantokausi. Hävettää edes tunnustaa että mokoma sonta ketään kiinnostaisi. On takuuvarmaa että jokaikinen kilpailija ottaa päähän ja ärsyttää ja muutenkin koko ohjelma on pelkkää ajanhukkaa. No miksi sitten? Vastaus: ne on akvaariokaloja. Kun oma elämä on pirun tylsää sekin, niin täytyy sitten kytätä mitä ne kalat siellä akvaariossaan puuhaavat. Kuka puraisee ketä evästä, tuleeko tappelua ruoasta ja kuka kelluu vatsa ylöspäin altaassa aamun valjetessa...

Kolme kertaa samaa tuubaa on liikaa kelle tahansa, joten Subtv voisi pikkuhiljaa harkita special-BB-kausia katsojien mielenkiinnon ylläpitämiseksi. Big Brother Geriatric-sarjassa taloon lukittaisiin vanhuksia joista ainakin osalla olisi dementia ja jotka sitten aiheuttaisivat kaikenlaista hupaisaa kommellusta. Kuvitelkaa nyt, "Sanelma, täällä on Big Brother, vaihda heti kuulolaitteesi paristo"; "Täällä on Big Brother, joku teistä on epähuomiossa vienyt Veikon tekohampaat. Ellei kukaan tunnusta, kaikki jäävät ilman sekametelisoppaa tänään". Tehtävinä voisi olla kaikenlaista muistipelistä rollaattoriralliin. Viikon lopussa sitten äänestettäisiin kuka asukeista 'katoaa' päiväkirjahuoneen kautta...
Big Bad Brother Prisonissa taas talo asutettaisiin rangaistusvangeilla. Erityisjännitystä ohjelmaan toisivat kilpailijoiden toistuvat pakoyritykset sekä 'koppirangaistukset'. Yleisö voisi äänestää kuka pääsee ehdonalaiseen.

Joka vuosi on tullut uhottua että tänä vuonna jää väliin koko ohjelma. No, ainakaan minulla ei ole 24/7:aa, silloin saisin pysyvästi No life-leiman otsaani. Ehkä pitäisi hankkia se akvaario vaan.

Totalitarismi nostaa päätään

Orwell oli optimisti. En voi muuta sanoa. Harva se päivä mediassa liikkuu niin paksua tekstiä että ei enää tiedä itkeäkö vai nauraa. Tämän päivän iltalehti on vetänyt selkeän pohjan tänään jutullaan "Seksiä, huumeita ja väkivaltaa lapsille", joka olisi voitu jättää julkaisematta. Artikkelissa kauhistellaan kirjastojen ikärajattomuutta ja niissä lainattavissa olevaa 'siveetöntä' aineistoa. Mukana sopassa on myös Keskisuomalainen, joka alunperin asiaa tutki. Artikkelin vieressä kysytään vielä gallupissa "Pitäisikö kirjoilla olla ikärajat?"

No voi Jeesuksen perse! Alkaako Suomessa kohta kirjaroviot roihuta tai rupeavatko kirjastotädit vetelemään kirjoista tenttutusseilla yli tuhmia sanoja? Lätkäistäänkö kirjojen kansiin varoitustarrat ja ruvetaanko eri kirjojen lainaajista ja ostajista tekemään kattavaa rekisteriä, jotta nähdään ketkä ostavat esimerkiksi poliittisesti arveluttavaa tai siveetöntä materiaalia? Kielletäänkö taas Nabokovin Lolita tai Clelandin Fanny Hill puhumattakaan Siepparista ruispellossa tai Orwellin teoksista.

Ai että kun lapsista kasvaakin terveitä kun yhteiskunta kantaa vastuun ja holhoaa eikä omien vanhempien tarvitse asettaa mitään rajoja! Ei sitten tule kenellekään mieleen miten sairaita sekopäitä kasvaa lapsista, jotka kasvatetaan pumpulissa mutta joille silti sallitaan väkivalta mieluummin kuin porno. Jos aikuinen likaisessa mielessään yhdistää vaikkapa imetyksen seksiin, niin ongelma on aikuisen päässä eikä yhteiskunnassa.

Kohta autoilukin on sallittu pelkästään lapsiperheille, kunhan joku ottaa todesta Päivi Lipposen kommentin samaisesta lehdestä; "Lapsiperhe ei yksinkertaisesti pärjää Helsingin keskustassa ilman omaa autoa"; ja yhdistää siihen kierossa mielessään ympäristön suojelun.
Kaiken kruunaa vielä epätoivoinen yritys saada suomalaiset lisääntymään epätoivoisella propagandajutulla "Miestenkin biologinen kello tikittää"... Siis kuka vajaaälyinen näitä 'uutisia' oikein tehtailee?!?!

Oma maa mustikka

Oma kotimaani tekee ilmeisesti kaikkensa saadakseen minut kääntymään itseään vastaan ja pakkaamaan matkalaukut vähän äkkiä. Taas ovat onnistuneet tekemään kaikille oharit ja saamaan muutettua mm. rikoslakia kansalaisten luovutusta koskien. HS kertoo asiasta tänään.
Uutisessa sanotaan seuraavasti:

"Perustuslaista on poistumassa säännös, jonka mukaan Suomen kansalaista ei saa vastoin tämän tahtoa luovuttaa toiseen maahan. Jatkossakin luovutus tosin on mahdollinen vain niihin maihin, joissa oikeusturvaa ja ihmisoikeuksia ei rikota."

Tämä vakuutus oikeusturvasta ja ihmisoikeuksien kunnioittamisesta on ihan sanahelinää sillä kyllä varmasti sopivat lauseet esimerkiksi USA:n lakiteksteistä löytyy, käytäntö saattaakin olla sitten eri juttu.

"Luovutus voisi tulla kyseeseen rikos- ja oikeudenkäyntitapauksissa tai lapsen huoltajuutta koskevissa päätöksissä. Tasavallan presidentin on määrä perjantaina vahvistaa asiaa koskeva perustuslain muutos, joka tulee voimaan lokakuun alusta.

Lisäksi valtioneuvosto esitti torstaina, että tasavallan presidentti antaisi eduskunnan käsiteltäväksi pohjoismaisia pidätysmääräyksiä koskevan lakimuutoksen, jonka puolestaan kaavaillaan tulevan voimaan vuodenvaihteessa.

Vankeusrangaistusta edellyttävästä rikoksesta epäillyn tai tuomitun Suomen kansalaisen luovuttaminen toiseen Pohjoismaahan tapahtuisi tulevaisuudessa ilman erityisiä rajoituksia. Henkilö voitaisiin esimerkiksi luovuttaa, vaikka teko ei olisi Suomessa rangaistava."

Paras kai sitten kaivaa lakikirja aina esille ennen ulkomaanmatkaa. Tiedä vaikka joutuisin linnaan jostain pikkuasiasta. Onneksi sentään eivät saaneet läpi esitystä siitä, että Suomi olisi liittynyt ns. Prümin sopimukseen, joka olisi velvoittanut sopimusmaat mm. vaihtamaan DNA-, sormenjälki-, ja ajoneuvorekisteritietoja ja mahdollistanut muiden maiden aseistettujen poliisi- ja turvallisuusjoukkojen kutsumisen sellaisiin urheilutapahtumiin ja mielenosoituksiin, joista omat turvallisuusviranomaiset eivät selviä. Sopimus olisi sallinut myös aseistettujen vartijoiden sijoittamisen matkustajalentokoneisiin.

Taiteiden yönä ei nukuta!

Näin korskeasti julistaa Helsingin kaupungin, tarkemmin sanottuna Helsingin Juhlaviikkojen nettisivu puhuessaan tämäniltaisesta Taiteiden yöstä. "Perinteinen kaupunkitapahtuma järjestetään ensimmäistä kertaa perjantaina, jotta taiteesta voisi nauttia koko yön." No, minäpä lukaisin läpi koko ohjelmanivaskan enkä löytänyt lupaukselle katetta. Viimeistään kello 1 aamuyöstä loppuu viimeinenkin tapahtuma joten loppuyön ohjelmatarjonta on ihan oman performanssitaiteen varassa. Edelleenkään en pidä kyseistä tapahtumaa minään "Yönä" ellei koko häppeninki tosiaan kestä aamuun asti, sanotaan vaikka kuuteen. Minähän kirjoitin tästä jo kaksi vuotta sitten, mutta eivät sitten vissiinkään lukeneet kunnolla.